Suklaakeksit
2008-12-27 22:32:21
noin 30 keksiä
Ainekset:
50 g margariinia
150 g (tummaa) suklaata
2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Sulata margariini kattilassa. Paloittele joukkoon suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä. Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munavaahtoon ensin kevyesti sekoittaen suklaaseos ja sen jälkeen kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita jähmettymään pakastimeen 10 minuutiksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Tee taikinasta pieniä kekoja leivinpaperoidulle uunipelille päälle (15 keksiä/pelti). Paista noin 15 minuuttia.
Herkuttele!

Avainsanat: suklaakeksi, suklaapipari, suklaaleipä
Hernekeitto
2008-12-27 22:00:00
Ainekset:
500 g kuivattuja herneitä
3 l vettä
800 g sianlihaa (esim. joulukinkun rippeitä)
1 sipuli
suolaa maun mukaan
Liota herneitä runsaassa vedessä huoneen lämmössä yön yli. Mittaa vesi kattilaan ja lisää herneet, liha sekä silputtu sipuli. Anna kiehua 2 tuntia. Jos liha on kypsää lisää se joukkoon puoli tuntia ennen keiton valmistumista. Mausta valmis keitto suolalla.

Avainsanat: hernekeitto
Palapaisti uunissa
2008-12-27 21:36:18
Ainekset:
400 g naudan palapaistia
margariinia paistamiseen
2-3 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 sipuli
2-3 porkkanaa
1 kasvisliemikuutio
5-6 maustepippuria
Pilko porkkanat ja sipuli. Ruskista lihakuutiot margariinissa. Kaada ne porkkanoiden ja sipulin kanssa uunin kestävään kannelliseen vuokaan. Lisää pannulle hieman margariinia ja ruskista vehnäjauhot. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Kiehauta ja sekoita hyvin tasaiseksi. Lisää vuokaan maustepippureiden kera. Kypsennä palapaistia ensin uunissa 200 asteessa 30 min, laske tämän jälkeen lämpötila 150 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä noin 2 tuntia, jotta lihasta tulee mureaa.

Avainsanat: palapaisti, uunissa, naudan
Punajuurisalaatti
2008-12-27 21:27:48
Ainekset:
3-4 kypsää säilöttyä punajuurta (koosta riippuen)
1 prk raejuustoa
Raasta punajuuret ja lisää raejuusto. Sopii mainiosti esim. Jouluna rosollin korvikkeeksi.

Avainsanat: punajuuri, salaatti
Porkkanalaatikko
2008-12-27 21:24:51
Ainekset:
n. 500 g porkkanoita
1 dl puuroriisiä
3 dl vettä
2,5 dl maitoa tai ruokakermaa
1 tl suolaa
(hiven valkopippuria)
(hiven muskottipähkinää)
1 tl siirappia tai sokeria
1 kananmuna (luomu)
Pinnalle:
korppujauhoja
voinokareita
Keitä pestyt ja paloitellut porkkanat kuorineen kypsiksi sellaisessa vesimäärässä, että porkkanat juuri peittyvät. Kuori ja raasta kypsät porkkanat. Keitä riisiä vedessä, lisää maito/ruokakerma kun vesi on imeytynyt ja anna hautua noin 30-40 min.
Sekoita porkkanaraaste ja riisi keskenään. Lisää mausteet ja kananmuna. Laita seos voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhoja ja lisää muutama voinokare. Paista uunissa 175 asteessa 1,5-2 tuntia.

Avainsanat: porkkanalaatikko
Kermainen jauhelihakastike
2008-12-27 21:16:45
Ainekset
400 g jauhelihaa (luomu)
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
2 rkl tomaattikastiketta tai ketsuppia
2 dl ruokakermaa
Paista jauheliha ja silputtu sipuli paistinpannulla. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio ja lisää tomaattikastike sekä ruokakerma. Anna hautua vielä muutama minuutti. Tarjoa perunoiden ja tuoreen salaatin kera.

Avainsanat: jauhelihakastike, kermainen
Ranskalainen kinkkupiirakka
2008-12-08 13:05:04
Pohja:
valmis piirakkapohja
Täyte:
300 g kinkkusuikaleita
3 kananmunaa
1 prk ranskankermaa
50-100 g juustoraastetta
1/2 tl valkopippuria
1-2 rkl yrttejä (esim. kuivattua basilikaa)
Painele tai kaulitse piirakkapohja piirakkavuoan pohjalle tasaisesti. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa alatasolla 30-35 min.
Sopii hyvin esim. illanistujaisiin tai juhliin suolapalaksi.

Avainsanat: kinkkupiirakka, ranskankerma
Perinteinen liha-makaronilaatikko
2008-12-08 12:59:20
noin neljälle
Ainekset:
1 ps (400 g) makaronia
400 g jauhelihaa (luomu)
1 sipuli
1-2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta
3 kananmunaa (luomu)
7 dl maitoa tai lihalientä
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta suolalla, valkopippurilla ja paprikajauheella. Sekoita makaronit ja jauheliha keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan. Sekoita kananmunat ja maito tai lihaliemi. Kaada vuokaan makaroni-lihaseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa alatasolla noin 1 tunti. Herkuttele!

Avainsanat: liha-makaronilaatikko, makaronilaatikko
Possunkyljykset
2008-12-08 12:53:07
Ainekset:
maustamattomia possunkyljyksiä syöjien mukaan
sipulia
mustapippuria
liha- tai kasvisliemikuutio
vettä
Paista possunkyljyksiä ja sipulipaloja pannulla noin 4 min/puoli. Voitele uunivuoka, laita siihen paistetut kyljykset ja sipulipalat. Mausta kyljyksiä mustapippurilla, murenna joukkoon liha- tai kasvisliemikuutio ja lisää päälle vettä sen verran, että kyljykset juuri ja juuri peittyvät. Paista uunissa 150 asteessa noin 30 min.

Avainsanat: possunkyljykset, kyljys
Naposteltavat nachot
2008-12-03 21:37:33
Ainekset:
1/2 ps nachoja
1/2 prk hedelmäsalsaa
juustoraastetta
Levitä nachot tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää päälle hedelmäsalsaa ja oman maun mukainen määrä juustoraastetta. Paista uunissa 125 asteessa noin 10-15 minuuttia kunnes juusto on sulanut.
Sopii mainiosti esim. leffaillan naposteltavaksi. :-)

Avainsanat: nacho, naposteltava
Uunilohi ja kermaviilikastike
2008-12-03 21:33:11
Uunilohi
500 g lohifilepala
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 - 1 tl tilliä
(voita)
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita lohifile leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun uunivuokaan. Mausta ja lisää päälle pari nokaretta voita. Paista uunissa noin 30 min. Tarjoa uunijuuresten tai perunamuusin kera.
Kermaviilikastike
1/2 prk kermaviiliä
1 rkl kurkkupikkelsiä
1/2 - 1 tl kalamaustetta
Sekoita ainekset keskenään ja anna olla jääkaapissa uunilohen valmistuksen ajan.

Avainsanat: uunilohi, kirjolohi, lohifile, kermaviilikastike